Talonrakennusalan ammattitutkinto - Koulutuskeskus Brahe
Visit Us On FacebookVisit Us On InstagramVisit Us On YoutubeVisit Us On Linkedin

Talonrakennusalan ammattitutkinto

Talonrakentajan työkuva

Rakennusalalla on hyvät työnäkymät

Talonrakennusalan ammattitutkinnon suorittanut talonrakentaja pystyy tekemään rakennusalan vaativia töitä itsenäisesti ja ammatin edellyttämällä nopeudella. Valinnaisten tutkinnon osien valikoima on laaja, joten useat eri ammattiryhmät hyötyvät tutkinnon suorittamisesta, esimerkiksi muurari, kirvesmies, raudoittaja ja rakennussiivooja.

Kenelle

Tutkinnon suorittaminen alkaa lähtötasokartoituksella, jonka pohjalta laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämisuunnitelma. Aiempi osaaminen otetaan huomioon eikä tuttuihin asioihin tarvitse käyttää aikaa. Valmistava koulutus muodostuu lähiopetuksesta, käytännön harjoituksista, itsenäisestä työskentelystä, oppimistehtävistä, ohjauksesta sekä työssäoppimisesta. Tarvittaessa annetaan myös lisäopetusta ja – ohjausta.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen on tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua oppimista. Näytöt tehdään työelämän tehtävissä ja ne suunnitellaan osana henkilökohtaista näyttösuunnitelmaa.

Tutkinnon sisältö

Talonrakennusalan ammattitutkinnon laajuus on 150 osaamispistettä. Talonrakennusalanammattitutkinto muodostuu pakollisesta tutkinnon osasta (30 osaamispistettä) ja valinnaisista tutkinnon osista (120 osaamispistettä).

Pakollinen tutkinnon osa
Talouden, työn ja työympäristön hallinta, 30 osp, P

Valinnaiset tutkinnon osat
Betonirakenteet | 0-120 osp
Puurakenteet | 0-120 osp
Muuratut rakenteet | 0-120 osp
Metallirakenteet | 0-120 osp
Korjausrakentaminen ja eristykset | 0-120 osp
Tekniset työt | 0-120 osp
Muut osat | 0-120 osp

Tarkempia lisätietoja tutkinnosta eperusteista

Yhteystiedot

Pekka Värttö
puh. 044 439 3448
pekka.vartto@raahenedu.fi

Pekka Rantakari
puh.044 439 3460
pekka.rantakari@raahenedu.fi

 

Tutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus hakea Työllisyysrahastosta ammattitutkintostipendiä.