Ruukin maaseutuopisto

Ruukin maaseutuopisto on perinteikäs maatalouden kouluttaja keskellä elinvoimaista maatalousaluetta Siikajoen rantamaisemassa, hyvien yhteyksien päässä kasvukeskuksista. Ruukin maaseutuopistossa voit suorittaa kolmivuotisen maatalousalan tai hevostalouden perustutkinnon, joka antaa valmiudet toimia alalla yrittäjänä tai työntekijänä.

Koulutusohjelmia on kaksi: maatilatalouden koulutusohjelmasta valmistuvien tutkintonimike on maaseutuyrittäjä ja hevostalouden koulutusohjelmasta valmistuu hevostenhoitajia ja ratsastuksenohjaajia.

Opistolla on moderni, vuonna 2005 valmistunut pihattonavetta ja ajanmukainen maatalouskonekanta. Hevostalouden opetusta varten on erinomaisen oppimisympäristön tarjoava hevosurheilukeskus.

Perustutkinto suoritetaan tavallisesti lähiopetuksessa koulussa, ja vain tutkintoon kuuluva työssäoppiminen suoritetaan alan yrityksissä. Yli 20-vuotiailla on mahdollisuus suorittaa tutkinto monimuoto-opintoina, jolloin koululla ollaan vain lähiviikkojen aikana n. kerran kuukaudessa.

Opiskelijoilla on mahdollisuus myös kahden tutkinnon suorittamiseen siten, että maatalousalan tai hevostalouden perustutkinnon lisäksi suoritetaan opintoja Siikajoen lukiossa ja osallistutaan ylioppilaskirjoituksiin. Kolmivuotisen perustutkinnon suorittaneet saavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden eli mahdollisuuden hakea ammattikorkeakouluihin ja yliopistoon. Alan jatko-opintoja ovat mm. ammattikorkeakoulujen agrologiopinnot. Ruukin maaseutuopisto kuuluu Raahen koulutuskuntayhtymään. Se on Raahen seutukunnan vanhimpia oppilaitoksia ja sen juuret ulottuvat vuoteen 1859. Nykyisellä paikallaan Siikajoen Ruukissa koulu on toiminut vuodesta 1926. Ruukin maaseutuopiston arvoja ovat me-henki, myönteinen ja luovuuteen kannustava toimintaympäristö sekä jatkuva uudistuminen.

Arvoinamme ovat myös maahenkisyys ja kestävä kehitys: luotamme siihen, että maa ja eläimet voivat antaa toimeentulon myös modernissa Suomessa niille, joilla on ammattitaito ja halu käyttää sitä omaksi ja muiden parhaaksi kestävällä tavalla.